tauliostable.fi
puh: +358 50 377 3908
Lamminkankaantie 14A
83100 Liperi

TARINA

Taulio Stable on valmennushevostalli, joka tuo uutta näkökulmaa ja omanlaisen otteensa ravihevosten valmennus- ja kuntoutustoimintaan. Tallin vetäjiä yhdistää intohimo hevosten kilpavalmentamiseen, hoivaan ja hyvinvointiin. Taulio Stable on panostanut tallitoimintaansa lyhyessä ajassa paljon, joka toivottavasti näkyy myös menestyksenä kilparadoilla tulevaisuudessa.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Vauhti on ollut Jerellä verissä pienestä lapsesta asti. Jeren vanhempien kotipihassa Kontiolahdella, Onttolan kylässä oli tonttia ja tilaa ajaa ja harjoitella motocrosspyörillä ja muilla vauhdikkailla laitteilla, joihin Jeren mielenkiinto heräsi isänsä kautta. Jere kilpaili nuorena ja aikuisena mm. supermotossa, motocrossissa ja moottorikelkkaendurossa.

Ensikosketus hevosiin Jere avopuolisonsa Katjan kautta. He ostivat yhdessä lämminverisen tamman harrastehevoseksi. Katja ei voinut hoitaa hevosta saapuvan lapsen kanssa, joten hevosen hoito jäi Jeren vastuulle. Innostuminen hevosten hoitoon tapahtui välittömästi. Harrastehevosta oli hieman vaikea käsitellä, mutta haasteista pitävä Jere ei halunnut perääntyä päätöksestään pitää huolta hevosesta.

KISAOPPIA & ENSIMMÄISET VOITOT

Jere halusi oppia enemmän, joten hän hakeutui eräälle pohjois-karjalaiselle hevostallille, jossa hän sai oppia kilpahevosen hoidosta ja valmennuksesta vanhalta konkarilta. Samalta tallilta Jere ja Katja hankkivat myös ensimmäisen kilpahevosensa. Hevonen vaati pientä laittoa ja hevosen ensimmäinen kilpalähtö tapahtui Lappeenrannan Lounasraveissa, josta myös tuli ensimmäinen voitto Jeren valmentamana.

Kilpahevosten valmentaminen alkoi tuntua omalta alalta, joten Jere alkoi keskittyä entistä enemmän hevosten valmentamiseen. Jeren ja Katjan toinen hevonen tuli Jeren valmennettavaksi vuoden 2013 loppupäässä. Hevonen oli alkuun hieman vaimea, mutta piristyi selkeästi Jeren ja Katjan hoidossa ja valmennuksessa. Toisen valmennettavan hevosen suurin saavutus oli Joensuun ravien ylivoimainen voitto alkulaukan kanssa.

 
 

TUNNETTAVUUS KASVAA

Jeren ja Katjan valmentama kolmas hevonen Snowline Dream voitti heti ensimmäisessä kisassaan 75 ravit. Kyseinen hevonen voitti myös Villimiehen Tammakarsinnan ja päätyi finaalissa kolmanneksi. Tammaderbyn karsinnoissa tuli kolmas paikka ja finaalissa viides ja oli muissakin raveissa monta kertaa kolmen parhaan joukossa. Myös Vermon 75 ravien voitto vuonna 2014 on yksi mainittava saavutus. Snowline Dream ja Jere molemmat palkittiin samana vuonna Pohjois-Karjalan vuoden komeetta-titteleillä.

OMAN TALLIN AIKA

Vuoteen 2014 saakka Jere ja Katja asuivat Kiihtelysvaarassa, jossa heillä oli oma talli pihassa. Hevosten valmennus siellä alkoi kuitenkin tuntua raskaalta haasteellisen sijainnin vuoksi. He muuttivat ja vuokrasivat tallipaikan lähempää kotoa vuodeksi, jotta he pystyivät käymään hoitamassa hevosia joka päivä. Samaan aikaan Jeren ja Katjan mielessä kyti mahdollisuus rakentaa oma talli ja sen vierelle koti. Sopiva tontti löytyikin lopulta Liperistä, Riihilammelta ja Liperin Hevosystäväinseura ylläpitämän raviradan välittömästä läheisyydestä. Idea hevostallista tuli Liperin Hevosystäväinseuralta, jolta tontti ostettiin. Kaupat tehtiin syksyllä 2015 ja Jere ja Katja pääsivät rakentamaan unelmaansa omasta talosta ja tallista kauniin ja rauhallisen luonnon äärellä.

Jere Taulio

Jere on koulutaustaltaan merkonomikoulutettu myyjä. Yrittäjänä Jere on vastuussa hevosten päivittäisestä valmennuksesta, kilpailemisesta, kengityksestä ja hoidosta. Jerellä on kilpailukokemusta aikaisemmilta vuosilta myös moottoriurheilusta.

Taulio Stable Katja Puhakka Valokuvaaja Joona Kotilainen

Katja Puhakka

Katja on ollut jo lapsesta asti raviurheilun parissa ja hän pitää äärimmäisen paljon hevosten kanssa työskentelystä. Katja vastaa hevosten päivittäisestä hoidosta sekä hyvinvoinnista yhdessä Jeren kanssa. Katja on merkonomikoulutettu myyjä. Hän on työskennellyt myyjänä vapaa-ajan vaatteiden ja moottoripyörävarusteiden myymälässä sekä ravivarustemyymälässä.

KIITOKSET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Autotalo Laakkonen Oy